11.2.2014

She Walks In Beauty vs. On a Silver Platter


Kaksi kaunista lakkaa, jotka ihastuttivat kynsikansaa viime vuoden puolella. Pullossa ne näyttävät aivan erilaisilta, mutta kaukaisten serkkujen samankaltaisuus paljastuu kynsille levittäessä. Tämän huomatessani päätin (ja koska en osannut päättää kummalla ensin lakkaisin :P) levittää joka toiselle kynnelle essie on silver platter:n kimallusta ja toiselle A England She Walks In Beauty:n* hempeämmin sävytettyä glitteriä. Glitterlakkojen alla on tummanharmaa kerros Deborah Lippmann Stormy Weatheri:a. En tajunnut ennen lakkailua, kuinka peittäviä nämä glitterlakat kerrostettuna ovat. Vähän harmittaa että laitoin tuon harmaan kerroksen niiden alle, koska vertailu olisi ollut havainnollistavampi, jos kynsillä olisi ollut pelkkiä glitterlakkoja... Kynsillä on siis ensin alla kerros tummanharmaata creme-lakkaa ja kaksi kerrosta molempia glittereitä.

Essie on a silver platter -lakka on viime vuoden juhlakauden encrusted-kokoelmasta. Siinä on, pienen kultaisena kimaltavan glitterhileen seassa (joka muodostaa lakan "pohjan"), sinisiä hologrammisesti kimaltavia isompia glittereitä. Sinisiä glittereitä löytyy parissa eri kokoluokassa. She Walks In Beauty taas on A Englandin Heavenly Quotes -kokoelmasta. Tässä on kultaisella glitterpohjalla hempeän vaaleanpunaisia glittereitä siinä missä essiessä on sinisiä. Vaaleanpunaiset glitterit eivät kimaltele hologrammisesti kuten essien siniset glitterit. Mitäs mieltä olette? Onko nämä teidänkin mielestä samankaltaisia ja oliko se teille yllätys? Entä kumman lakan puolern itse ennemmin kallistuisitte/kallistutte? :)


Minulle nämä kaunokaiset saapuivat joulukuussa järjestetyn CesarsShopin bloggaajaillan tuliaisina. :) A England löytyi, erittäin söpösti pakattuna, tapahtuman lahjakassista ja essie kulkeutui kotiin omakustanteisesti hankittuna. :p

A England She Walks In Beauty, Deborah Lippmann Stormy Weather ja
essie on a silver platter



Tästä älyttömän suloisesta paketista paljastui suloinen A England-lakka ja Nailfixin makeasti mansikoilta tuoksuva kynsinauhaöljy. ♥ Kiitos Cesars!


Illan ostoksiin lukeutui Essien lisäksi ensimmäinen OPI:n hiekkalakkani: Alcatraz...Rocks (tietysti!) ja kaunis vihreä mikroglitter: China Glaze This Is Tree-Mendous.

Lopuksi vielä pari kuvaa blogi-illasta aloittaen tietysti pakollisesta ruokakuvasta ;)




^Kukaan kokeillut näitä Konadin pirteästi pakattuja Konad Shining Nail Art Pen koristelulakkoja? :)


*A England saatu CesarsShopilta.

8 kommenttia:

  1. Ihania lakkoja ovat molemmat <3!

    VastaaPoista
  2. Ihania molemmat, molemmat löytyy Helmerin kätköistä! Mun silmiin ihanuudet on juuri sopivan erilaisia-She walks in beauty on reilusti hempeämpi, ja On silver platter taas on reilusti raisumpi.

    This Is Tree-Mendous on <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään näistä antais kumpaakaan pois! :D Tarpeeksi erilaisuutta löytyy ja vielä yhden tällä tyylillä toteutun glitterinkin (eri korostussävyllä) voisin vielä ottaa ;)

      Poista
  3. Omistan myös tuon A-england lakan ja se on ihana =)

    VastaaPoista

Kommentinne ovat tervetulleita, joten älkää ujostelko! :)

You can also leave your comment in English! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...