25.10.2013

Uuden kameran hankinta

...ja sen hankaluus! Olen tässä viimeiset kuukaudet ollut ihan ahdingossa tämän asian kanssa. Uusi ja parempi kamera pitäisi saada, mutta ei mielellään isoa järestelmäkameraa, koska kuvaan niin usein yksin yhdellä kädellä omia kynsiäni. :p Päädyin siis minijärkkäreiden puoleen ja sain oikein Canonilta testattavaksi (kiitos!) heidän versionsa tästä pokkarin helppouden, mutta kuitenkin järkkärin kuvanlaadun ja toimintojen yhdistelmästä. Minähän olen siis ihan noviisi kameroiden ja kuvaamisen kanssa, joten mitään mahtavaa analyysiä ei tässä postauksessa ole tulossa, mutta niitä löytyy netistä useita paljon asiantuntevampien testaajien kirjoittamana. 

Kuvaamistavoistani johtuen huomasin, että yhdeksi pullonkaulakseni muodostui kameran objektiivin lyhin tarkennusetäisyys. En nimittäin halua kurotella jostain puolesta metristä kamerakädelläni, jotta saisin tarkennettua kynsiini. Varsinkin kun olen niin tottunut viemään pikku Nikonin pokkarini suunnilleen 5 cm päähän kädestäni. :D Tämän tyyppisiäkin kameroita ja linsseja ym. on aivan valtavasti tarjolla markkinoilla ja mitenkäs niistä nyt sitten osaisi löytää omaan käyttöön parhaimmin sopivan. Pennosistani tarkoin huolta pitävänä (öhöm, no ainakin yritän), myös hintalaatusuhteella on väliä, joten olen saanut aika monia tunteja päiviä tuhrattua netissä hintojen, kamera arvostelujen ja verkkokauppojen selailuun, huoh. Niin ja siis oikeasti ihan kamerasanaston ym. opiskeluun, koska olen aikasemmin ollut ihan tietämätön suunnilleen kaikesta (nimim. opin juuri mitä f-luvulla kerrotaan).

Minkälaisilla kameroilla te kuvaatte? Nyt kaikki mahdolliset vinkit ja kokemukset alle kommenttiboksiin kiitos ihanat! 


Kuten jo aikaisemmassa postauksessa mainitsinkin, minulla oli Canonilta parisen viikkoa lainassa Canon EOS M -kamera. Sain myös pari eri objektiivia, adapterin ja ulkoisen salaman samalla testattavakseni. Tykkäsin kyllä kovasti kamerasta ja opin aika nopeasti miten sillä saa otettua sellaisia kuvia, joista itse pidän. Olihan se myös huima harppaus omaan vanhanmalliseen pokkariini verrattuna. I miss you EOS M.


Tässä EOS M pienikokoisen ja valovoimasen "pannukakkuobjektiivin" EF-M 22mm f/2 STM kanssa, erikseen myytävä, pattereilla toimiva, salama kiinnitettynä. Pikku pannaria käytin kameran laina-aikana ehdottamasti eniten, johtuen sen kätevästä pienestä koosta ja hyvästä f-luvusta. Huono puoli tuossa linssissä on kuitenkin kuvanvakaimen puuttuminen ja välillä kuvista tulikin vähän tärähtäneitä, jos ei ollut tarkkana.

Koko setti :D


EF-M 11-22mm f/4-5.6 IS STM laajakulma zoom-objektiivi oli myös todella kätsy ja kiva. Tällä kuvailin jonkun verran ulkona ja se sopii juurikin maisemakuviin ym. tosi hyvin. No kyllä se laajakulma helpotti myös esim. pienessä tilassa kuvaamissa, missä ei ollu mahdollisuuttaa ottaa etäisyyttä kuvattavaan kohteeseen. Niin ja tässä on kuvanvakain. :) ...Harmi kun tätä linssiä ei myydä perussetissä kameran mukana :/


Yllä EOS M mount adapter kiinnitettynä. Jotta pieneen kameraan saisi kiinnitettyä vanhojen sarjojen lissejä tarvitsee siihen ensin kiinnittää ontto adapteri. Sen jälkeen se toimii saumattomasti myös EF ja EF-S sarjalaisten kanssa. Alla EOS M on varustettu EF-S 60mm f2.8 Macro USM makrolinssi "järkäleellä". En oikein ehtiny kunnolla tutustua makro-objektiivin käyttöön ja hienouksiin, mutta joitain testikuvia kyllä otin. Sen huomasin että painoa kamerassa alkoi olla tämän kanssa jo sen verran, että jalusta olisi ollut ihan käytännöllinen.



EOS M oli kyllä huima harppaus minulle kuvaamisen maailmaan ja sen nopea omaksuttavuus sopi hyvin juuri tälläiselle ummikolle. Tykkäsin myös kivoista efekteistä :D Paria juttua jäin kyllä kaipaamaan, esim. mielestäni tällä ei voinut itse asettaa manuaalisesti valkotasapainoa, mikä on kuitenkin aika tärkeää esim. kynsilakkojen sävyjen oikean toistuvuuden kannalta (voi myös olla että en vain osannut/ löytänyt tätä ominaisuutta, löysin vain valmiita valkotasapainotiloja). Luin myös joistain arvosteluista, että EOS M:ssä on suhteellisen hidas automaattitarkennus ja kyllähän sen pariin otteeseen itsekin huomasi. 

Tässä kuvasaldoa testailuistani. Merkitsin kuviin millä objektiivillä ne on otettu. Huomaatte varmaan, että tykkään miniatyyriefektistä, heh. :p Myös edellisten postauksien kuvat (messupostauksesta lähtien) on suurimmaksi osaksi otettu EF-M 22mm f/2 pannukakkulinssillä.





^Avokkikin päätti testata macrolinssillä kuvaamista. :D Älkää siis kysykö...

Vähän jo kulunut lakkaus lähikuvassa. 

Sininin kanssa brunssilla, nums! :p 






Kävin tutkailemassa tarjontaa Ruoholahden Verkkokaupassa. Nämä kaksi viimeistä kuvaa eivät siis ole enää Canonilla otettuja, niin kuin varmaan huomaa. Panasonicin Lumix GF6 (vasemmalla ylhäällä) on pärjännyt hyvin arvosteluissa ja testailinkin sitä vähän tuolla. En kyllä tajunnut käyttöliittymästä paljoa, mutta kai kaikkea oppii :D

Tässä tämä mun vanhus nyt lepää :( Hyvin minua nämä vuodet palvelit pinkki ystäväni. ♥

11 kommenttia:

  1. Mulla on huomenna viimeinen päivä valokuvauskurssia, joka on yhteensä viisipäiväinen. Siellä opein, mikä mun kuvissa on vikana, mutten osaa vielä soveltaa :D Muutama hankinta pitää tehdä, mutta pikkuhiljaa ;) Mahtavia kuvia oot minijärkkärillä saanut! Mulla käytössä Canonin EOS 600D peruskittilinssillä vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vitsit mäkin haluisin valokuvauskurssille! Pitäis vaan eka hankkia se kamera :D Kai sitten jaat hyvät vinkit meiänkin kanssa? ;)

      ..Kiitos! Innostuin kuvaamisesta ihan eri tavalla kun sain kunnollisen kameran käyttööni (jonka kanssa ei tarvinnut montaa hetkeä käyttää opettelemiseen). Voi olla että jatkossa innostun enemmän harrastamaan valokuvaustakin. :)

      Poista
  2. Mulla on minijärkkäreistä Olympus E-PL3 käytössä, ja ihan peruslinssilläkin oon saanut hyviä kuvia. Macrosta haaveilen kylläkin, mutta toistaiseksi kynsikuvistakin on tullut ihan hyviä. Tulikasteeseen kamera joutuu näin kesän jälkeen syksyllä, kun valoa on vain vähän. Saas nähdä miten sitten käy... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita Olympuksiakin mietin, mutta kun haluaisin sitten sen kaikista uusimman mallin ja muistaakseni niillä on ihan kivasti hintaa (ainakin mitä viimeksi katselin). :D Sulla on kyllä aina hyviä kuvia! Minkälainen linssi sulla on tossa E-PL3:ssa?

      Poista
  3. Kumma se on kuinka ihan erilailla innostuu kuvaamisesta, kun saa käteen Kameran jonkun halvimman pokkarin sijaan! Itsellä kävi toi kanssa :D

    Kuvaan siis Canon Eos 40D:llä ja 50mm linssillä. Sullekin voin tuota suositella, jos päädyt vaikka järkkäriin, sillä toi linssi on valovoimainen, pieni ja kätevä ja maksaakin vain satasen. Pienen tarkennusetäisyys tuossakin on puolisen metriä, mutta olen korjannut asian hommaamalla lähilinssin, jolla pääsen 15 sentin päähän. Itse en ainakaan yhtään kaipaa mitään makrolinssiä :) Mikä nyt muutenkin on kynsikuvaamiseen aika hifistelyä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä kumma joo ;D

      Sulla on kyllä aina hyviä kuvia! Monet ovatkin noita Canonin järkkäreitä minulle suositelleet. Minkälaisen lähilinssin olet siis omaasi hankkinut? ...Joo, en mäkään sitä makro-objektiivia tunne tarvitsevani kynsien kuvaamiseen, mutta olihan se ihan kiva testata :D

      Poista
    2. Mulla on tuossa Makrumin 4 d:n lähilinssi. Oon kyllä ollut tosi tyytyväinen siihen.

      Poista
  4. Itselläni oli aiemmin Olympus E-420 järkkäri ja pari putkea, pancake ja perus. Itse kuitenkin totesin, että pokkari on paljon kätevämpi omiin tarpeisiini, helppo ottaa mukaan kaikkialle, automaattikuvaus on parempi, joten ei tarvitse koko ajan säädellä, mutta säädötkin onnistuu tarvittaessa. Ja macro on miljoona kertaa parempi, valoitus hyvä ilman hirveää säätämistä! Itselläni tällä hetkellä Canon PowerShot SX240 HS digikamera. 12,1 megapixeliä ja 20x zoom! :) Olen tykännyt hurjasti, enkä enää järkkäriin vaihda tuon helppouden vuoksi. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Canonin Powershotteja olen myös harkinnut, siis esim. niitä puolijärjestelmäkameroita. http://www.canon.fi/For_Home/Product_Finder/Cameras/Digital_Camera/bridge/index.aspx

      Sensaistin Mari taitaakin kuvata sellaisella ja tosi hyvä kuviahan hänellä on, mutta noissakin on se oma tutkimisensa jne. Äh, on tämä niin vaikeata! :D

      Poista
  5. Itselläni on Canonin 600D järkkäri, ja olen tykännyt. Itse en hirmuisesti kynsiäni kuvaile, vaan ennemminkin koiraani:) Ei miulla ole edes mitään sellaista objektiiviä, mikä olisi tarkoitettu lähelle kuvaamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monella taitaakin olla juuri tuo 600D tai 650 ja hyviähän ne ovat :) Mua vain vähän askarruttaa noiden järkkäreiden koko ja paino (ja se kittilinssien lyhin tarkennusetäisyys).

      Poista

Kommentinne ovat tervetulleita, joten älkää ujostelko! :)

You can also leave your comment in English! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...