26.6.2011

Sunnuntain viettoa Cafe Regatassa

Cafe Regatta, Merikannontie 10 Helsinki

Tänään kävin ensimmäistä kertaa Cafe Regatassa ja ihastuin ikihyviksi, joten päätin jakaa tämän ihanan paikan myös teidän kanssa. Täydellinen kesäkahvila, jonka terassilla voi myös grillata eväinä tuomiaan makkaroita ja ilmeisesti niitä voi myös ostaa grillattavaksi kahvilasta. Regatta sijaitsee aivan rannan reunassa ja on ihana katsella vettä ja aurinkoa siemailessa hyvää kahvia ja tuoretta pullaa.



Kahvilan sisustus on myös aivan hurmaava. Joka puolella on erilaisia hauskoja kylttejä. Myös kahvilan aitaan kiinnitettyyn veneeseen on maalattu auttava teksti: Tämä on vene. Pihalla on erilaisia tuoleja. Voit esimerkiksi juoda kahvisi perinteisestä pihakeinutuolista (en ole varma mikä sen oikea nimi on). Paikka on ilmeisesti turistien suosiossa ja tämä onkin sellainen paikka, jonne itsekin voisin tuoda Suomessa vierailevan kaverini.


Kahvilan sisätiloissa riittää katseltavaa ja ihailtavaa. Pieniä kivoja yksityiskohtia on paljon.


Tää nalle on ihana!
Hinnatkin ovat kohdallaan. Kahvi maksoi muistaakseni 2€, korvapuusti 1,60€, santsikupista maksetaan sinulle 5snt (!!) ja  vettä sai itse noutaa mukeihin. Erilaisia muitakin leivonnaisia löytyy ja jätskejä:) Grillauspisteessä on ketsuppia, sinappia ja tarvittavat välineet grillaukseen.



Meillä oli grillatavana nakkeja ja herkkusieniä. Oli hyvää:)
Kun tulimme paikalle oli hiillos jo melkein sammunut ja vähän huolestuimme koska emme omista minkään näköisiä tulentekotaitoja taikka välineitä. Onneksi ihmiset olivat niin mukavia, että yksi kiltti mies laittoi nuotion meille pystyyn:)

Kuvassa nakkisetä, heh heh:P



Pois lähtiessämme huomasimme, että kahvilan vieressä oli kanootteja vuokrattavana. En sitten tiedä miten niitä voisi vuokrata. Täytynee kysellä ensi kerralla. 

Onko tämä kahvila teille jo tuttu? Jos ei, aiotteko käydä joskus? Mitä kivoja kesäpaikkoja te tiedätte?

23.6.2011

Cute Senorita


Nämä kynnet olivat yhdistelmä lempiasioitani, eli söpöyttä ja liilaa. Pidin näistä niin paljon, että pidin tätä lakkausta yli viikon ja se muuten kanssa kesti niin kauan hyvänä! Kärjistä oli ihan vähän lakka kulunut pois, mutta ei mitenkään häiritsevästi. Vasta kun kävin uimassa ja saunomassa kaverillani (jolla on taloyhtiön kellarissa oma uima-allas saunojen yhteydessä!!) niin oikeasta kädestäni lähti isoja paloja lakkaa.


Lakkana siis kaksi kerrosta ihanaa China Glaze Senorita Bonitaa. Koristeina Dashica Beauty Shopista tilaamiani kynsitatuointeja ja pari sydänkynsitarraa omasta takaa. Tatuoinnit tuottivat kyllä vähän pettymyksen, koska niistä eivät näkyneet hempeät "väripilvet" kuvioiden ympärillä tummaa taustaa vasten. Alemmasta kuvasta näätte millaiselta tarrat näyttävät arkilla. Huomasin tämän ensimmäisen tatuoinnin laiton yhteydessä, mutta se oli jo jämähtänyt kynteen ja ajattelin, että on ne näinkin kivoja, joten laitoin kuitenkin loputkin. Ensi kerralla laitan sitten näitä sitten jonkun vaalean lakan päälle.


Senorita Bonita on kyllä niin must kesälakka ja muutenkin jokaisen liilan rakastajan unelma. Siinä on ihanaa pinkkiä shimmeriä ja se saa kynnet näyttämään erityisen hienoilta, huolitelluilta ja näyttäviltä. Pidin tätä itseasiassa ensin päivän yksinään ja sain paljon kehuja pelkästä lakasta! Erittäin harvinaista. :)

Kynsitarroja ja tatuointeja ja China Glaze Senorita Bonita

Anteeksi muuten hiljaisuuteni blogin puolella tässä lähiaikoina. Ennen tuota edellistä postausta on ollut niin paljon kaikkea. Kesäjuttuja tietty ja olen myös saanut paljon uusia työtehtäviä ja työaikani ovat vähän muuttuneet. Olen myös koukuttunut pariin hyvään sarjaan tässä lähiaikoina, joiden katselussa onkin  sitten huomaamattani vierähtänyt paljon aikaa. Voisinkin vähän tässä mainostaa joitain niistä:

George R. R. Martinin Tulen ja jään laulu fantasiakirjoihin perustuva Game of Thrones sarja on aivan mahtava! Tähän on kulutettu rahaa ja aikaa. Efektit ovat viimeisen päälle ja juoni koukuttava. Tämä kannattaa ehdottamasti katsoa HD:nä. Kuvassa oleva Daenerys Targaryen on lempi hahmoni tässä sarjassa. Tämä sarja on saanut mm. IMDb:llä huimat 9.5/10 pistettä arvosteluissa. Tässä HBO:n kotisivu. Sarjaa voi Suomessa katsoa tietääkseni ainakin Canal+:lta

Sitten kevyempänä katsottavana minulla on ollut Korealainen draamasarja Lie To Me. Sarja on hupaisen hauska kertomus nuoren naisen suhdekommelluksista ja siitä kuinka pitkälle ihmiset ovatkaan valmiita menemään pitääkseen statuksensa muiden silmissä korkealla:) Torrentit tästä sarjasta löydät täältä ja subit täältä.

Siinä nyt pari. Miten te olette kuluttaneet sateiset kesäillat? Mitä sarjoja suosittelisitte? Niin ja huomennahan on jo juhannusaatto. Hauskaa juhannusta!! :)

21.6.2011

Kaverille Space Cadet-kynnet


Lakkasin kaverini kynnet tässä viikonloppuna. Se oli kyllä niin sellainen "nyt ei meinaa mikään onnistua"- päivä. Anteeksi kuvien huonohko laatu. Kaverillani oli siinä vaiheessa jo vähän kiire ja valaistus ei ollut ollut niin hyvä. Minun kameralleni kun kelpaa vain paras mahdollinen:P


Hän siis valitsi lakaksi Orlyn Space Cadetin, Cosmic Fx kokoelman kohutun lakan viime vuodelta. Täällä lisää kuvia. Hän oli myös näyttänyt minulle blogistani mistä lakkauksista piti ja sanoi että jättää lopun suunnittelun minulle. Apua! Mitä mä teen?! Täydellinen inspiraatio blokki... Ei ollut kauheasti aikaa ja oli jotenkin tosi vaikea kuvitella miltä ajattelemani koristelut oikeasti sitten näyttäisivät hänen kynsissään. Space cadet ei myöskään sovi minusta liukuvärjäykseen kovin hyvin vihreän pohjansa vuoksi, paitsi tietysti jos haluaa että vihreä tulee esiin. Alun perin olin ajatellut että liukuvärjäys olisi ihan kiva. No ei vihreää tällä kertaa. Entäs sitten puolikuu-lakkaus? Hmm, minkä väriseksi sitten jättäisin sen "kuun" ja konadit vielä päälle? Äh, koko kynnelle lakka ja perus kukat ainakin sopii.


No sitten piti valita mitä kukkia sitten laitettaisiin ja miten. Ensimmäinen valinta ei osunut ihan nappiin ja piti sitten poistaa lakat yhdestä kynnestä. Sitä saikin sitten odotella, että sen lakka taas kuivui, jotta saisi viimeiseenkin kynteen leimattua kuvioit. Muutenkin tuntui, että oli tosi vaikea saada kuvioita kohdistettua toisen kynnelle ja sitten vielä ne eivät aina suostuneet siirtymään kokonaisina stamperiin ja päällyslakkakin halusi tietysti vähän levittää yhtä kuviota, kärsimätön kun olin:S Aargh! No onneksi loppujen lopuksi kokonaisuudesta tuli kiva ja kaverini ilmeisesti piti näistä:) Lisäsin vielä minihelmet isoimpien kukkien keskelle ja peukalon nurkkaan. Mitä mieltä te olette? :)

14.6.2011

Vihreä kesä


KESÄ! Hehe, olen nyt vasta kunnolla tajunnut, että nythän on kesä ja on ihanaa kun ulkona on lämmintä ja voi istuskella puistossa ja siemailla kylmää siideriä :) Kynsissä siis kesäisen vihreää China Glaze Starboard-lakkaa ja Konadin keltaisella leimaukset Dashica Beauty Shopin laatoista. Nämä kuvioit ainakin toimivat, mutta kaikki kuvioit eivät varmaankaan valitettavasti leimaannu kokonaisina näistä:( Tässä postauksessa enemmän kuvia laatoista.


Kuviin pääsivät myös uudet parvekekukkani :) Ne ovat lähteneet aika hyvin kasvuun vaikka joinain päivinä kova kuumuus ja paahde ovatkin niitä vähän koetelleet. 


Mitenkäs kesä on teillä lähtenyt käyntiin? Näkyykö kesä myös teidän lakkauksissanne? :)
.

1.6.2011

Wicked Sweet With Touch Of Sea


Color Club Wicked Sweet kokoelman nimikko lakka ja ehdottomasti sen tähti, pääsi testiin  näissä kynsissä. Tässä taas selostus lakkausvaiheista: Muihin kuin etusormiin laitoin alle ensin Color Club  How Sweet It Is!:ä kerroksen, sitten tippien väritykseen Wicked Sweetiä pari kerrosta ja kärkiin töpöttelin vähän Wet n Wildin merellisen vihreää Carribean Frostia liukuen. Kuvissa vihreä ei näy niin paljon kuin luonnossa valitettavasti:(


Etusormen liukuvärjäykseen käytin neljää lakkaa. Ensin muistaakseni tein yhden sinisen kerroksen Wicked Sweetillä ja aloin sitten siihen päälle meikkisienellä töpöttelemään valkoista Montanaa juureen, vaalean sinistä Dependiä vähän valkoisen jälkeen sitten lisää Wicked Sweetiä ja lopuksi Caribbean Frostia kärkeen. Tämän jälkeen mikrohelmien kiinnitys päällyslakalla vähitellen ja lopuksi pikakuivattavaa päälle. Harmikseni oma pikakuivattavani on jo vähän jähmetettynyt ja sitä oli hankala saada levittymään. Se muodostikin kuplia helmien ympärille ja jotkut helmet jopa vähän siirtyivät siveltimen mukana paikoiltaan! Mur:( Ylimmässä kuvassa parempi valaistus eli värit todellisemman mukaisia.


Wet n Wild Caribbean Frost,  Depend 221, Color Club Wicked Sweet ja How Sweet It Is!, Wild and Crazy Montana ja mikrohelmiä

Mitä pidätte? Oletteko jo ehtineet hyödyntää lämpimiä ilmoja ja jopa loikoilleet rannalla? Itse en ole valitettavasti vielä, mutta onneksi kesä on vasta alussa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...